perjantai 22. marraskuuta 2013

Ihmesammarit!

Kehunpa nyt täälläkin näitä sammareita!
Nämä housut ovat siis olleet viikon jalassa niin päiväkodissa kuin vapaa-ajallakin. Kertaakaan ei ole tarvinnut pestä ja ovat vieläkin katseenkestävät. 

torstai 21. marraskuuta 2013

Torstaita!

Jeee!!!! Me saatiin lunta...ainakin melkein!!! Säätiedotusta kun katsoo niin lyhytaikaiseksi iloksi tuo tainnee jäädä. Protestoin! Tahdon talven, heti tänne nyt!!!


sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Sunnuntaisia...

Olen kyllä niin tyytyväinen etten oikein tiedä miten asian saisin ilmaistua. Reimalta siis saatiin aika kassillinen testi vaatteita. Yksi kerrastoista on ollut perjantaista lähtien päällä, ei näytä yhtään kerrastolta ja meidän "hikiheikille" juurikin se sopiva vaate takin lisäksi ulkona. Eli ollut aivan "normi" arki vaatteena, eikä kyllä kukaan ole tullut epäilleeksi edes asusta muuta. Alla kyseinen ihana asu päällä saunan jälkeen. Asussa voi ottaa mukavan rennosti, lastenohjelmia yle areenasta katsellessa. Materiaali ihanaa, lämmintä, hengittävää ja joustavaa.

Kengät ovat edelleenkin Hektorin oma henkilökohtainen suosikki ja epäilenpä ettei niitä tänä talvena ainakaan toisiin vaihdeta :) Niistä oli hieman vaikeaa saada hyvää kuvaa. Oikeasti ovat paaaljooon paremman näköiset ja Hektorilta jos kysytään, niin ihan maailman parhaat jalassa. Ai niin, kenkien nauhoihin pistettiin heti kotona kiristimet, koska nuorelta mieheltä ei tuo solmiminen onnistu siten että solmut saisi vielä aukikin. Omat viritykset toimineet hyvin ja helpottanut arjessa lapsen omatoimisuutta. Kuvassa siis Reimatec Jason suklaanväriset nahkakengät.
Sammarit joita itse skeptisenä jännäsin ovat osoittautuneet todelliseksi hitiksi!!! Niitä aion  ehdottomasti käydä ostamassa kaupasta lisää!!! Ovat olleet käytössä siis perjantain päiväkodissa ja koko viikonlopun ulkona leikeissä ja pihasählyssä. Pestä ei ole tarvinut kertaakaan ja nytkin polvet ihan hiekassa, mutta en edes suunnittele pesua, hiekan ja kuran saa kuivuttuaan pois kätevästi vaateharjalla, kerran ainoastaan vähän toista polvea kevyesti jouduin suihkuttamaan että tuli kokonaan puhtaaksi. Olen siis myyty noille housuille ja ne lisäksi myös näyttävät älyttömän hyvältä lapsen jalassa! Suosittelen lämpimästä hankkimaan jokapojan vaatevarastoon noita Reimatecin Roy pantseja.

Reiman vaatesuunnittelijoille myös kiitoksia heijastimista. Niitä on runsaasti ja ne ovat hyvän laatuisia. Heijastimet ovat todellista plussaa kun asuu alueella jossa ei ole kävelyteitä tahi katuvalaistustakin vain osittain. Irralliset heijastimet unohtuvat usein laittaa kiinni tai sitten ne pahimmassa tapauksessa takertuessaan rikkovat vaatteen.

Kaiken kaikkiaan tähän mennessä meidän kokemukset ovat olleet pelkästään positiivisia. Kuvan vaatteet Reiman ihastuttava Ozzy Cap ja vähintäänkin katu uskottava Casual jacket Tom.

Kuvassa Hektor koiran kanssa iltalenkillä, Lego taskulampun kanssa. Viereisellä golfkentällä bongailemassa eksyneitä palloja...meidän lempi puuhaamme :) Alla karvainen kaverimme, Jackrusselinterrieri Finski.

torstai 14. marraskuuta 2013

Terveisiä Vantaalta!

Tänään oli testaajien infotilaisuus vantaalla. Oli hienoa tavata kaikki testaajat perheineen kuin myöskin Reiman iloista ja ihmisläheistä henkilökuntaa. Meidän Hektor tykästyi koko tapaamiseen ja uusiin ihmisiin niin paljon, että kysyi: "koska me nähdään ne uudelleen?"😃 Testattavat vaatteetkin oli runsaasti yli odotusten ja kotiin mentiin heti uudet housut ja kengät jalassa (ja valtava kassillinen auton takakontissa)! Kotona käytiin vielä kaikki moneen kertaan läpi, nimikoitiin ja soviteltiin. Lattialla odottaakin nyt huomisaamua ja tarha/eskari päivää varten koko uusi vaatekerta. Meillä on ennestään ollut jonkun verran Reiman tuotteita käytössä. Lähinnä kuravermeiden lisäksi käytettyjä toppavaatteita ja kokemukset ovat olleet tähän asti positiivisia, kestävät yllättävän hyvin lapselta toiselle. Eli kirppariltakin kannattaa hankkia Reimaa. Nyt jännätäänkin miten vaatteet läpäisevät nuoren miehen tiukat testit, etenkin nuo heti äidin lemppariksi tulleet Reimatecsammarit joiden suhteen olen skeptinen mutta hyvinkin toiveikas! Laittelen kuvia oitis kun pääsen miestä kuvaamaan!


maanantai 4. marraskuuta 2013

Reiman Test Patrol tiimi 2013!

Nyt on sitten virallisesti julkistettu maailmalle tuo Reiman tämän vuoden testitiimi. Tuhansista hakijoista valittiin kymmenen timantin kovaa ja tiukkaa tyyppiä...joista yksi siis minun oma aarteeni Hektor ❤️